★ Free online encyclopedia. Did you know? page 318



                                               

Wimbledonin tennisturnaus 2016

Vuoden 2016 Wimbledonin tennisturnaus pelattiin 27. kesäkuuta – 10. heinäkuuta 2016 Wimbledonissa, Lontoossa. Se oli kaikkiaan 130. Wimbledonin tennisturnaus ja vuoden kolmas Grand Slam -turnaus. Naisten kaksinpeliturnauksen voitti Serena William ...

                                               

Yhdysvaltain avoin tennisturnaus 2016

Vuoden 2016 Yhdysvaltain avoin tennisturnaus pelattiin 29. elokuuta – 11. syyskuuta 2016 Queensissä, New Yorkissa. Se oli kaikkiaan 136. Yhdysvaltain avoin tennisturnaus ja vuoden neljäs Grand Slam -turnaus. Miesten kaksinpelin puolustava mestari ...

                                               

Yhdysvaltain avoin tennisturnaus 2016 – sekanelinpeli

Martina Hingis ja Leander Paes olivat puolustava mestaripari, mutta he hävisivät toisella kierroksella Coco Vandeweghelle ja Rajeev Ramille. Laura Siegemund ja Mate Pavić voittivat turnauksen.

                                               

Australian avoin tennisturnaus 2017

Vuoden 2017 Australian avoin tennisturnaus pelattiin 16.–29. tammikuuta 2017 Melbournessa. Se oli kaikkiaan 105:s Australian avoin tennisturnaus ja vuoden ensimmäinen Grand Slam -turnaus. Miesten kaksinpelin voitti Roger Federer, joka saavutti vi ...

                                               

Wimbledonin tennisturnaus 2017

Vuoden 2017 Wimbledonin tennisturnaus pelattiin 3. – 16. heinäkuuta 2017 Wimbledonissa, Lontoossa. Se oli kaikkiaan 131. Wimbledonin tennisturnaus ja vuoden kolmas Grand Slam -turnaus. Naisten kaksinpelin puolustava mestari Serena Williams ei osa ...

                                               

Yhdysvaltain avoin tennisturnaus 2017

Vuoden 2017 Yhdysvaltain avoin tennisturnaus pelattiin 28. elokuuta – 10. syyskuuta 2017 Queensissä, New Yorkissa. Se oli kaikkiaan 137. Yhdysvaltain avoin tennisturnaus ja vuoden neljäs Grand Slam -turnaus. Kaksinpelin sijoitetut pelaajat julkis ...

                                               

Australian avoin tennisturnaus 2018

Australian avoin tennisturnaus 2018 pelattiin 15.–28. tammikuuta 2018 Melbournessa. Se oli kaikkiaan 106:s Australian avoin tennisturnaus ja vuoden 2018 ensimmäinen Grand Slam -turnaus. Miesten kaksinpelin voitti Roger Federer, jolle Grand Slam - ...

                                               

Ranskan avoin tennisturnaus 2018

Ranskan avoin tennisturnaus 2018 pelattiin 27. toukokuuta – 10. kesäkuuta 2018 Pariisissa. Se oli kaikkiaan 117. Ranskan avoin tennisturnaus ja vuoden toinen Grand Slam -turnaus. Miesten kaksinpelimestaruuden voitti jo 11:nnen kerran Espanjan Raf ...

                                               

Wimbledonin tennisturnaus 2018

Wimbledonin tennisturnaus 2018 pelattiin 2. – 15. heinäkuuta 2018 Wimbledonissa, Lontoossa. Se oli kaikkiaan 132. Wimbledonin tennisturnaus ja vuoden kolmas Grand Slam -turnaus. Miesten kaksinpelin voitti Novak Doković, jolle mestaruus Wimbledoni ...

                                               

Yhdysvaltain avoin tennisturnaus 2018

Vuoden 2018 Yhdysvaltain avoin tennisturnaus pelattiin 27. elokuuta – 9. syyskuuta 2018 Queensissä, New Yorkissa. Se oli kaikkiaan 138. Yhdysvaltain avoin tennisturnaus ja vuoden neljäs Grand Slam -turnaus. Novak Doković voitti miesten kaksinpeli ...

                                               

Wimbledonin tennisturnaus 2019

Wimbledonin tennisturnaus 2019 pelattiin 1.–14. heinäkuuta 2019 Wimbledonissa, Lontoossa. Se oli kaikkiaan 133. Wimbledonin tennisturnaus ja vuoden kolmas Grand Slam -turnaus. Sijoitetut pelaajat julkistettiin 26. kesäkuuta 2019. Novak Doković vo ...

                                               

Yhdysvaltain avoin tennisturnaus 2019

Vuoden 2019 Yhdysvaltain avoin tennisturnaus pelattiin 26. elokuuta – 8. syyskuuta 2019 Queensissä, New Yorkissa. Se oli kaikkiaan 139. Yhdysvaltain avoin tennisturnaus ja vuoden neljäs Grand Slam -turnaus. Turnauksen kaksinpelin ottelukaaviot ju ...

                                               

Australian avoin tennisturnaus 2020

Vuoden 2020 Australian avoin tennisturnaus pelattiin 20. tammikuuta – 2. helmikuuta 2020 Melbournessa. Se oli kaikkiaan 108:s Australian avoin tennisturnaus ja vuoden ensimmäinen Grand Slam -turnaus. Turnauksen kaksinpelin kaaviot arvottiin 16. t ...

                                               

Ranskan avoin tennisturnaus 2020

Ranskan avoin tennisturnaus 2020 pelattiin 27. syyskuuta – 11. lokakuuta 2020 Pariisissa, Ranskassa. Se pelattiin noin neljä kuukautta myöhemmin kuin yleensä. Alun perin turnauksen piti alkaa toukokuussa, mutta koronaviruspandemian vuoksi turnaus ...

                                               

Yhdysvaltain avoin tennisturnaus 2020

Vuoden 2020 Yhdysvaltain avoin tennisturnaus pelattiin 31. elokuuta – 13. syyskuuta 2020 Queensissä, New Yorkissa. Se oli kaikkiaan 140. Yhdysvaltain avoin tennisturnaus ja poikkeuksellisesti vuoden toinen Grand Slam -turnaus, koska koronaviruspa ...

                                               

Australian avoin tennisturnaus 2021

Australian avoin tennisturnaus 2021 pelattiin 8.–21. helmikuuta 2021 Melbournessa. Se oli kaikkiaan 109:s Australian avoin tennisturnaus ja vuoden ensimmäinen Grand Slam -turnaus. Maailmanlaajuisen koronaviruspandemian vuoksi Australian avoimet a ...

                                               

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1920 – miesten keihäänheitto

Antwerpenin olympiakisojen miesten keihäänheittoon osallistui 25 urheilijaa edustaen kahtatoista kansallisuutta. Kilpailu käytiin 15. elokuuta. Suomen Jonni Myyrä voitti olympiakultaa jääden maailmanennätyksestään 66.10 vain 32 senttimetriä. Voit ...

                                               

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1920 – miesten kiekonheitto

Antwerpenin olympiakisojen miesten kiekonheittoon osallistui 16 urheilijaa edustaen kahdeksaa kansallisuutta. Karsintakilpailu käytiin 21. elokuuta ja loppukilpailu seuraavana päivänä. Suomen Elmer Niklander voitti olympiakultaa lyömällä maailman ...

                                               

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1920 – miesten kolmiloikka

Antwerpenin olympiakisojen miesten kolmiloikkaan osallistui 21 urheilijaa edustaen kahdeksaa kansallisuutta. Alkukilpailu käytiin 19. elokuuta ja finaalikierrokset vasta kaksi päivää myöhemmin. Suomen Vilho Tuulos voitti kilpailun ensimmäisen kie ...

                                               

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1920 – miesten maastojuoksun henkilökohtainen kilpailu

Miesten maastojuoksuun Antwerpenin olympiakisoissa 1920 osallistui 47 juoksijaa kahdestatoista eri maasta. Kilpailu käytiin maanantaina 23. elokuuta ja samassa yhteydessä suoritettiin myös joukkuekilpailu, johon laskettiin mukaan joukkueen kolmen ...

                                               

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1924 – miesten maastojuoksun henkilökohtainen kilpailu

Miesten maastojuoksuun Pariisin olympiakisoissa 1924 osallistui 38 juoksijaa kymmenestä eri maasta. Kilpailu käytiin 12. heinäkuuta ja samassa yhteydessä suoritettiin myös joukkuekilpailu, johon laskettiin mukaan joukkueen kolmen parhaan jäsenen ...

                                               

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1924 – miesten maastojuoksun joukkuekilpailu

Miesten maastojuoksun joukkuekilpailuun Pariisin olympiakisoissa 1924 sai kuusi joukkuetta mukaan vähintään kolme juoksijaa. Joukkueeseen sai kuulua kuusi urheilijaa, mutta lopputuloksiin huomioitiin vain kolmen parhaan sijoitukset. Kilpailu käyt ...

                                               

Yleisurheilun sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 2008

Vuoden 2008 yleisurheilun sisäratojen MM-kilpailut järjestettiin Valencian Palau Velódromo Luis Puig -areenalla Espanjassa 7.–9. maaliskuuta 2008. Kisoihin ilmoittautui 159 IAAF:n jäsenvaltiota, mikä oli sisäratojen maailmanmestaruuskilpailujen e ...

                                               

American Idol

American Idol on vuosina 2002–2016 ja uudelleen vuodesta 2018 alkaen esitetty yhdysvaltalainen laulajien kykyjenetsintä- ja televisio-ohjelma, joka perustuu brittiläiseen formaattiin Pop Idol. Ohjelman kehitti televisio- ja levytuottaja Simon Ful ...

                                               

American Idol (1. tuotantokausi)

American Idolin ensimmäinen tuotantokausi alkoi 11. kesäkuuta 2002 ja päättyi 4. syyskuuta 2002. Juontajina toimivat Ryan Seacrest ja Brian Dunkleman. Dunkleman juonsi vain tämän ensimmäisen kauden.

                                               

American Idol (10. tuotantokausi)

American Idolin kymmenes tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 19. tammikuuta 2011 FOX -kanavalla. ja päättyi 25. toukokuuta 2011. Finaali käytiin Nokia Theaterissa. Kilpailun voitti Scotty McCreery. Suomessa sarja alkoi 31. tammikuuta 2011 Subilla. ...

                                               

American Idol (2. tuotantokausi)

American Idolin toinen tuotantokausi alkoi 19. tammikuuta 2003 ja päättyi 20. toukokuuta 2003. Tästä vuodesta eteenpäin on ollut vain yksi juontaja, Ryan Seacrest.

                                               

American Idol (3. tuotantokausi)

American Idolin kolmas tuotantokausi alkoi 19. tammikuuta 2004 ja päättyi 26. toukokuuta 2004. Voittaja voitti toiseksi tulleen 2 prosentin erolla, mikä vastasi noin 1.3 miljoonaa ääntä. Finaalissa annetut 65 miljoonaa ääntä oli suurin määrä kilp ...

                                               

American Idol (4. tuotantokausi)

American Idolin neljäs tuotantokausi alkoi 18. tammikuuta 2005 ja päättyi 25. toukokuuta 2005. Sen juonsi Ryan Seacrest. Randy Jackson, Paula Abdul ja Simon Cowell toimivat edelleen tuomareina. Kausi nähtiin myös Suomessa Subtv:llä puolentoista v ...

                                               

American Idol (5. tuotantokausi)

American Idolin viides tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 17. tammikuuta 2006 ja päättyi 24. toukokuuta 2006. Ohjelman juonsi Ryan Seacrest. Randy Jackson, Paula Abdul ja Simon Cowell jatkoivat tuomareina.

                                               

American Idol (6. tuotantokausi)

American Idolin kuudes tuotantokausi näytettiin Yhdysvalloissa 16. tammikuuta – 23. toukokuuta 2007. Suomessa kausi näytettiin Subilla 27. tammikuuta alkaen. Simon Cowell, Paula Abdul ja Randy Jackson jatkoivat tuomareina ja Ryan Seacrest juontaj ...

                                               

American Idol (7. tuotantokausi)

American Idolin seitsemäs tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 15. tammikuuta 2008 ja Suomessa Sub-kanavalla noin viikkoa myöhemmin. Simon Cowell, Paula Abdul ja Randy Jackson jatkoivat tuomareina ja Ryan Seacrest juontajana. Kauden voitti David Cook.

                                               

American Idol (8. tuotantokausi)

American Idolin kahdeksas tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 14. tammikuuta 2009 ja Suomessa Sub-kanavalla noin viikkoa myöhemmin. Tuomareina toimivat Simon Cowell, Paula Abdul, Randy Jackson ja uutena Kara DioGuardi. Juontajana oli Ryan Seacrest.

                                               

American Idol (9. tuotantokausi)

American Idolin yhdeksäs tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 12. tammikuuta 2010 FOXilla ja Suomessa 30. tammikuuta 2010 Subilla. Kauden päätösjakso esitettiin Yhdysvalloissa 26. toukokuuta 2010. Simon Cowell, Randy Jackson ja Kara DioGuardi jatko ...

                                               

Luettelo American Idolin tuotantokausista

American Idol debytoi vähin äänin kesäohjelmana FOX-kanavalla vuonna 2002 sen jälkeen kun useat muut kanavat olivat hylänneet sen. Ohjelmaa juonsivat Ryan Seacrest ja Brian Dunkleman, joista Brian Dunkleman jätti American Idolin kyseisen tuotanto ...

                                               

Miesten 10 metrin ilmakivääri ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten 10 metrin ilmakiväärin maailmanmestaruudesta ammuttiin 31. heinäkuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Italian Niccolo Campriani tuloksella 702.5 ja joukkuekilpailun Kiina tuloksella 1787.

                                               

Miesten 10 metrin ilmapistooli ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten 10 metrin ilmapistoolin maailmanmestaruudesta ammuttiin 3. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Japanin Tomoyuki Matsuda tuloksella 689.4 ja joukkuekilpailun Venäjä tuloksella 1749.

                                               

Miesten 10 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksut ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten 10 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksujen maailmanmestaruudesta ammuttiin 2 3. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Venäjän Dmitri Romanov ja joukkuekilpailun Venäjä tuloksella 1725.

                                               

Miesten 25 metrin olympiapistooli ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten 25 metrin olympiapistoolin maailmanmestaruudesta ammuttiin 5 6. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Venäjän Aleksei Klimov tuloksella 787.1 ja joukkuekilpailun Kiina uudella maailmanennätyksellä 1749 pistettä.

                                               

Miesten 50 metrin pienoiskiväärin asentokilpailu ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten 50 metrin pienoiskiväärin asentojen maailmanmestaruudesta ammuttiin 3 4. heinäkuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Unkarin Péter Sidi tuloksella 1275.6 ja joukkuekilpailun Venäjä tuloksella 3504.

                                               

Miesten 50 metrin pienoiskiväärin makuu ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten 50 metrin pienoiskiväärin makuun maailmanmestaruudesta ammuttiin 1 2. heinäkuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Valko-Venäjän Sjarhei Martynau tuloksella 703.9 ja joukkuekilpailun Yhdysvallat tuloksella 1791.

                                               

Miesten 50 metrin pistooli ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten 50 metrin pistooli maailmanmestaruudesta ammuttiin 31. heinäkuuta-1. elokuuta välisenä aikana vuonna 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Japanin Tomoyuki Matsuda tuloksella 669.7 ja joukkuekilpailun Etelä-Korea tuloksella 1686.

                                               

Miesten kaksoistrap ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten kaksoistrapin maailmanmestaruudesta ammuttiin 5. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Yhdysvaltain Joshua Richmond tuloksella 196, joka on sivuava finaalimaailmaennätys, ja joukkuekilpailun Yhdysvallat tuloksella 433, joka on ...

                                               

Miesten skeet ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten skeetin maailmanmestaruuskilpailut käytiin 9.–10. elokuuta 2010 Saksan Münchenissä. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Venäjän Valeri Shomin tuloksella 149 ja joukkuekilpailun Kypros tuloksella 364.

                                               

Miesten trap ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Miesten trapin maailmanmestaruudesta ammuttiin 2 3. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Espanjan Alberto Fernandez tuloksella 143 ja joukkuekilpailun Italia tuloksella 361.

                                               

Naisten 10 metrin ilmakivääri ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Naisten 10 metrin ilmakiväärin maailmanmestaruudesta ammuttiin 1. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Kiinan Yi Siling tuloksella 505.6, mikä on uusi finaalimaailmanennätys. Myös hänen peruskilpailunsa tulos 400 pistettä on sivuava m ...

                                               

Naisten 10 metrin ilmapistooli ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Naisten 10 metrin ilmapistoolin maailmanmestaruudesta ammuttiin 8. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Serbian Zorana Arunovic tuloksella 486.8 ja joukkuekilpailun Australia tuloksella 1145.

                                               

Naisten 10 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksut ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Naisten 10 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksujen maailmanmestaruudesta ammuttiin 4. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Kiinan Li Xue Yan ja joukkuekilpailun Kiina tuloksella 1136.

                                               

Naisten 25 metrin urheilupistooli ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Naisten 25 metrin urheilupistoolin maailmanmestaruudesta ammuttiin 9. elokuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Venäjän Kira Klimova tuloksella 788.8 ja joukkuekilpailun Venäjä tuloksella 1745.

                                               

Naisten 50 metrin pienoiskiväärin asentokilpailu ammunnan maailmanmestaruuskilpailuissa 2010

Naisten 50 metrin pienoiskiväärin asentojen maailmanmestaruudesta ammuttiin 5 6. heinäkuuta 2010. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Saksan Barbara Lechner tuloksella 687.7 ja joukkuekilpailun Yhdysvallat tuloksella 1758, joka on uusi maailmanennätys.

Encyclopedic dictionary

Translation

home

...
Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →