★ Free online encyclopedia. Did you know? page 81



                                               

Lintuvaara

Lintuvaara on pientalovaltainen kaupunginosa Espoossa, osana Suur-Leppävaaraa. Se ulottuu Kehä I:ltä Helsingin ja Vantaan rajalle asti: naapurialueita ovat Helsingin puolella Konala ja Vantaalla Hämevaara. Postinumero on 02660. Lintuvaaran keskei ...

                                               

Uusmäki

Uusmäki on Lintuvaaran kaupunginosan osa-alue Espoon Suur-Leppävaarassa. Se sijoittuu Helsingin Konalan vastaiselle rajalle. Alueella on runsaasti 1940- ja 1950-luvuilla rakennettuja ns. rintamamiestaloja. Uusmäen kupeessa on Painiityn asuin- ja ...

                                               

Luukki

Luukki on kaupunginosa ja vanha kylä Pohjois-Espoossa, Nuuksion ylängön laitamilla. Se on saanut nimensä siellä 1600-luvun alussa asuneen Luukas Sigfridinpojan mukaan. Nimi Luuk tuli ensin käyttöön hänen omistamansa, silloisessa Sötbyn kylässä si ...

                                               

Mankkaa

Mankkaa on Tapiolan ja Kauniaisten välimaastossa sijaitseva pientalovaltainen kaupunginosa Espoossa. Sen rajana on pohjoisessa Turunväylä ja lännessä Kehä II. Idässä ja etelässä rajana ovat Mankkaanlaaksontie ja siitä erkaneva Turveradantie. Laaj ...

                                               

Matinkylä

Matinkylä on Espoon kaupunginosa. Matinkylä sijaitsee Suomenlahden rannalla Helsingin keskustasta länteen. Alue rajoittuu pohjoisessa Länsiväylään ja Olarin kaupunginosaan, lännessä Suomenojan altaaseen ja Kaitaan kaupunginosaan, idässä Gräsanoja ...

                                               

Muurala

Muurala on Espoon kaupunginosa. Se sijaitsee Espoon keskuksen pohjoispuolella, Kehä III:n ja Turunväylän kainalossa. Asukkaita on 3 100. Suurin osa nykyisestä Espoon keskukseksi kutsutusta alueesta oli aikaisemmalta nimeltään Muurala. Radan etelä ...

                                               

Mikkelä

Mikkelä on Muuralan kaupunginosaan kuuluva pientalo- ja pienteollisuusalue Espoossa. Alue sijoittuu rantaradan ja Kehä III:n väliin. Asutus on rivitalovaltaista. Teollinen toiminta on keskittynyt Kehä III:n varteen, ikään kuin matalaksi melumuuri ...

                                               

Niipperi

Niipperi on pientalovaltainen kaupunginosa Espoossa. Se sijaitsee Kehä III:n varrella ja sen läheisyydessä sijaitsevat Juvanmalmin ja Koskelon teollisuusalueet. Niipperissä on etupäässä omakoti- ja rivitaloja ja se on erityisesti lapsiperheiden s ...

                                               

Nupuri

Nupuri on Espoon kaupunginosa. Se sijaitsee Nupurinjärven itäpuolella ja kuuluu Vanha-Espoon suuralueeseen. Nupurissa on päiväkoti, kappeli, pubi, Nupurin kartano ja golfkenttä. Nupurinjärvi sijaitsee Turunväylän ja Turuntien seututie 110 välissä ...

                                               

Nuuksio

Nuuksio on Espoon kaupunginosa ja järviylänkö Uudellamaalla, jonka länsiosassa sijaitsee Nuuksion kansallispuisto. Pääosa kansallispuistosta, noin kaksi kolmasosaa pinta-alasta, sijaitsee Vihdin Tervalammen kylässä ja on kuulunut aikanaan Tervala ...

                                               

Nöykkiö

Nöykkiö on omakoti- ja rivitalovaltainen kaupunginosa Espoossa Suur-Espoonlahden alueella. Sen nimi oli alun perin Nöykis, vuosina 1758–1763 se esiintyi kuitenkin kartoissa nimellä Nöjkäng, joka on lähtöisin viljelysnimestä. Suomenkielistä nimeä ...

                                               

Eestinkallio

Eestinkallio on Etelä-Espoossa sijaitsevan Nöykkiön kaupunginosan pohjoisosassa sijaitseva osa-alue, joka rajautuu Eestinlaakson, Eestinmalmin ja Pisan asuinalueisiin. Eestinkallio on 39 hehtaarin suuruinen kallioinen viheralue, jolla sijaitsee m ...

                                               

Olari

Olari on kaupunginosa Espoossa. Olari sijaitsee Etelä-Espoossa Länsiväylän pohjoispuolella, noin 15 kilometriä Helsingin keskustasta länteen. Alue rajoittuu pohjoisessa Espoon keskuspuistoon, idässä Kehä II:een, etelässä Länsiväylään ja lännessä ...

                                               

Friisilä

Friisilä on Espoon Olarin kaupunginosan pienalue. Pohjoisessa Friisilä ulottuu Puolarintiehen ja Espoon keskuspuistoon, idässä Kuitinmäkeen, etelässä Länsiväylään ja lännessä Finnoonojaan. Friisilässä oli 2 524 asukasta vuodenvaihteessa 2013–2014 ...

                                               

Kuitinmäki

Kuitinmäki on Espoon Olarin kaupunginosan pienalue, jonka rajat kulkevat idässä Olarinkatua, lännessä Friisinkalliontietä, etelässä Kuitinmäentietä, Piispanporttia ja Länsiväylää mukaillen ja pohjoisessa Puolarintien suuntaista metsäpolkua. Piena ...

                                               

Lystimäki

Lystimäki on Espoon Olarin kaupunginosan pienalue, jonka rajat kulkevat idässä Kehä II:ta, lännessä Uuskartanontietä, etelässä Länsiväylää ja pohjoisessa jotakuinkin Ylismäentietä mukaillen. Lystimäessä toimivat muun muassa Päivänkehrän koulu ja ...

                                               

Puolarmetsä

Puolarmetsä on omakotitaloalue Espoossa. Puolarmetsässä sijaitsi ennen Puolarmetsän sairaala. Homeongelmista kärsineen sairaalan purkutyöt aloitettiin vuoden 2017 alkupuolella. Toiminnot siirrettiin Jorvin sairaalaan. Puolarmetsään pääsee seuraav ...

                                               

Pohjois-Tapiola

Pohjois-Tapiola on Espoon kaupunginosa, joka sijaitsee Tapiolan pohjoispuolella. Pohjois-Tapiolan itäpuolella sijaitsee Otaniemi, pohjoisessa Laajalahti ja lännessä Mankkaa. Pohjois-Tapiolan keskus on Louhentiellä sijaitseva Louhentori. Tätä suur ...

                                               

Röylä

Röylä on Espoon kaupunginosa. Röylä sijaitsee Pohjois-Espoossa Bodominjärven pohjoispuolella. Röylässä oli 410 asukasta vuodenvaihteessa 2019–2020. Asukkaiden keski-ikä on 56.6 vuotta. Suurimmaksi osaksi Röylä muodostuu pelloista ja metsästä. Röy ...

                                               

Saunalahti (Espoo)

Saunalahti on Espoon kaupunginosa ja uusimpia kerrostaloalueita Kummelivuoren rinteessä Kivenlahden ja Kurttilan välissä Kauklahdenväylän länsipuolella Espoon­lahden rannalla. Merenlahti Saunalahden kohdalla on nimeltään Bastvikfjärden. Alueella ...

                                               

Tillinmäki

Tillinmäki on Saunalahden kaupungin­osaan kuuluva pientalo­alue Espoossa, Kiven­lahden ja Kauk­lahden välissä. Alueen palstoittaminen pien­talo­alueeksi alkoi vuonna 1940, jolloin Bastvikin kartanon omistaja, Kansallis­pankin johto­kunnan jäsen A ...

                                               

Sepänkylä (Espoo)

Sepänkylä on yksi Espoon kaupunginosista, Kauniaisista etelään sekä Turunväylän pohjoispuolella ja Kehä II:n länsipuolella. Sepänkylässä on enimmäkseen omakoti- ja rivitaloasutusta. Ymmerstan osa-alueella on 2000-luvun alussa rakennettuja kerrost ...

                                               

Ymmersta

Ymmersta on Sepänkylän kaupunginosan osa-alue Espoossa, Kauniaisten rajalla. Vaikka se hallinnollisesti kuuluu Sepänkylään ja Suur-Leppävaaraan, sillä on tiiviit yhteydet Espoon keskukseen ja se kuuluu kunnallispalvelujen osalta Espoon keskuksen ...

                                               

Siikajärvi

Siikajärvi on Vanhan-Espoon suuralueeseen kuuluva kaupunginosa ja kylä Espoon pohjoisosassa Turunväylän pohjoispuolella aivan Kirkkonummen ja Vihdin rajalla Nuuksion kansallispuiston eteläpuolella. Siikajärvellä on seudulle tyypillisesti useita l ...

                                               

Soukka

Soukka on Espoon 33. kaupunginosa Lounais-Espoossa Suur-Espoonlahden alueella. Noin kahdeksan tuhannen asukkaan Soukka on ilmeeltään heterogeeninen: kaupunginosan pohjoisosassa on kerrostalolähiö ostoskeskuksineen, eteläosa on pientalovaltaista j ...

                                               

Vanha-Nuuksio

Vanha-Nuuksio on Espoon kaupunginosa. Vuoden 1982 Pohjois-Espoon kaupunginosajaossa alue tuli osaksi Nupuria. Asukkaiden toivomuksesta alue erotettiin omaksi kaupunginosakseen vuonna 1999. Kaupunginosan nimessä olevan sana Nuuksio on kirjoitettu ...

                                               

Vanttila (Espoo)

Vanttila on Espoon kaupunginosa numero 43 Suur-Kauklahden suuralueessa, ja myös kylä Espoon kaupungissa. Kaupunginosassa asui vuodenvaihteessa 2020-2021 2 281 asukasta. Vanttilassa on puutalovaltainen asuinalue, joka sisältää muun muassa BoKlok-a ...

                                               

Velskola

Velskola on Espoon kaupunginosa ja siellä sijaitseva Espoon seurakuntayhtymän toimintakeskus Espoon luoteiskulmassa Velskolan Pitkäjärven ja Vihdintien välissä.

                                               

Viherlaakso

Viherlaakso on kaupunginosa Espoossa, joka sijaitsee Kauniaisten, Lippajärven, Lähderannan ja Karakallion naapurissa, Leppävaaran länsipuolella, Turuntien varressa. Viherlaakson postinumero on 02710. Viherlaaksosta on hyvät julkiset yhteydet buss ...

                                               

Kavallinmäki

Kavallinmäki sijaitsee Espoossa Turuntien eteläpuolella Viherlaaksossa Kauniaisten vieressä. Kavallinmäestä on lyhyt kävelymatka Kauniaisissa sijaitsevalle järvelle nimeltä Gallträsk. Kavallinmäen alue koostuu lähes ainoastaan pientaloista.

                                               

Westend

Westend on Etelä-Espoossa sijaitseva Espoon kaupunginosa meren rannalla. Alue sijaitsee Tapiolan vieressä ja noin kymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Westendistä pääsee Helsinkiin Länsiväylää pitkin. Westend on tunnettu vauraista as ...

                                               

Ämmässuo

Ämmässuo on Espoon kaupunginosa. Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä Kolmperään, etelässä Espoonkartanoon ja lännessä Kirkkonummeen. Kaupunginosassa on Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus. Ämmässuon eteläosa on verraten luonnontilainen soineen ja suo ...

                                               

Merstola

Merstola on yksi Harjavallan kaupunginosista. Se sijaitsee noin kaksi kilometriä keskustan kaakkoispuolella valtatie 2:n ja Kokemäenjoen rajaamalla alueella. Asukkaita Merstolassa on noin 800.

                                               

Alppiharju

Alppiharju on nimensäkin mukaisesti Alppilasta ja Harjusta muodostuva noin 12 000 asukkaan kaupunginosa ja peruspiiri Helsingin itäisessä kantakaupungissa, Kallion, Taka-Töölön ja Vallilan välissä. Alppiharju otettiin käyttöön kaupunginosan nimen ...

                                               

Alppila

Alppila on Helsingin keskikaupungin pohjoispuolella, Kallion ja Pasilan välissä sijaitseva osa-alue. Alppila muodostaa yhdessä Harjun kanssa Alppiharjun kaupunginosan ja peruspiirin. Alppilan asukasluku oli vuoden 2008 alussa 4 276 ja työpaikkoja ...

                                               

Harju (Helsinki)

Harju on Alppiharjun kaupunginosaan kuuluva osa-alue Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Se sijaitsee Kallion kaupunginosan pohjoispuolella, ja monet mieltävät sen osaksi tätä kaupunginosaa koska ilmapiiri on kutakuinkin samanlainen. Kallion ta ...

                                               

Sörnäisten kurvi

Sörnäisten kurvi, jota kutsutaan myös Sörkan kurviksi tai vain Kurviksi, on alue Helsingin itäisessä kantakaupungissa, Sörnäisten, Kallion ja Alppiharjun kaupunginosien kohtauspaikassa. Alue sijoittuu sen kohdan välittömään läheisyyteen, jossa Hä ...

                                               

Työläisäiti

Työläisäiti on Helsingin Alppiharjussa Sturenkadun ja Läntisen Brahenkadun risteykseen jäävässä puistikossa sijaitseva veistos. Kuvanveistäjä Panu Patomäen toteuttama Työläisäiti paljastettiin vuonna 1996. Pronssiin valettu veistos on hieman luon ...

                                               

Eira

Eira on pieni kaupunginosa eteläisessä Helsingissä. Sitä rajoittavat Merikatu ja Telakkakatu lännessä, Tehtaankatu pohjoisessa, Laivurinkatu idässä sekä Sirpalesalmi etelässä. 0.19 km² kokoisella alueella on noin 1 000 asukasta. Eiran naapurialue ...

                                               

Etu-Töölö

Etu-Töölö on Helsingin 13. kaupunginosa, joka kuuluu Kampinmalmin peruspiiriin. Helsingin kaupungin hallinnossa Etu-Töölö sai nimensä vuonna 1959, kun Töölö päätettiin jakaa kahtia Etu- ja Taka-Töölöön. Nykyään Etu-Töölö luetaan Helsingin keskust ...

                                               

Kyösti Kallion patsas

Kyösti Kallion patsas on Helsingissä Eduskuntatalon pohjoispuolisessa puistikossa sijaitseva Suomen presidentti Kyösti Kallion näköispatsas, jonka on toteuttanut hänen poikansa, kuvanveistäjä Kalervo Kallio. Patsas on vuodelta 1962. Patsas on pro ...

                                               

Leppäsuo

Leppäsuo on alue Helsingissä Kampin ja Etu-Töölön rajalla. Se sijaitsee entisen satamaradan ja Hietaniemen hautausmaan välissä, Marian sairaalan pohjois­puolella. Leppäsuon länsireunassa hautausmaan ohitse kulkee Mechelininkatu. Aluetta halkovat ...

                                               

Relander-muistomerkki

Relander-muistomerkki on Helsingin Etu-Töölössä sijaitseva kuvanveistäjä Matti Peltokankaan toteuttama Suomen toisen presidentin Lauri Kristian Relanderin muistomerkki. Muistomerkki sijaitsee Hesperian esplanadilla, Runeberginkadun itäpuolella. M ...

                                               

Risto Rytin muistomerkki

Risto Rytin muistomerkki eli Vastuun vuodet on Helsingin Töölössä sijaitseva kuvanveistäjä Veikko Myllerin toteuttama Suomen viidennen presidentin Risto Rytin virallinen muistomerkki. Abstrakti veistos sijaitsee Hesperian esplanadin itäisessä, Ma ...

                                               

Haaga

Haaga on Länsi-Helsingissä sijaitseva Helsingin 29. kaupunginosa, joka muodostaa myös oman peruspiirinsä. Haaga jakautuu edelleen neljään osa-alueeseen, jotka ovat Etelä-Haaga, Pohjois-Haaga, Kivihaka ja Lassila. Lisäksi pohjoisin osa Pikku Huopa ...

                                               

Etelä-Haaga

Etelä-Haaga on Haagan kaupunginosaan ja peruspiiriin kuuluva osa-alue Länsi-Helsingissä. Etelä-Haaga oli ennen Huopalahden kunnan keskus. Suuri osa nykyisestä asemakaavasta on Haagan huvilakaupungin ajan perua ja perustuu alkujaan Eliel Saarisen ...

                                               

Haagan seurakunta

Haagan seurakunta on seurakunta Helsingissä. Seurakunta kuuluu Helsingin hiippakunnassa Huopalahden rovastikuntaan. Kirkkoherrana toimii Heikki Nenonen. Vuonna 2018 seurakunnassa oli 14 537 jäsentä.

                                               

Lassila

Lassila on pääosin 1980–90-luvuilla rakennettu noin 4 000 asukkaan osa-alue Haagan kaupunginosassa Länsi-Helsingissä. Pohjoisesta Lassilaa rajaa Kehä I, jonka toisella puolella on Kannelmäki. Idässä raja kulkee Hämeenlinnanväylässä. Etelänaapurei ...

                                               

Marjatta-koulu

Marjatta-koulu on hoitopedagoginen erityiskoulu pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaille. Koulu sijaitsee Helsingin Haagassa osoitteessa Poutuntie 12. Koulu on Rudolf Steiner-koulun kannatusyhdistys ry:n ylläpitämä yksityinen erityiskoulu, joka s ...

                                               

Pikku Huopalahti

Pikku Huopalahti on samannimisen lahden rannalla sijaitseva, pääosin 1990-luvulla rakennettu noin 10 000 asukkaan asuinalue Länsi-Helsingissä. Värikäs alue on jonkinlainen vastaisku 1970-luvun harmaille betonilaatikoille, tyylillisesti se lähesty ...

Encyclopedic dictionary

Translation

home

...
Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →